Muistoissa Ganesh Grigio

virtuaalihevonen


© ransu.kuvat.fi

Virallinen nimi Ganesh Grigio, "Kipe" Rotu, sukupuoli Holsteininhevonen, ruuna
Elänyt 09.01.2009-17.01.2015 (26-vuotias) Väri ruunikko
Säkäkorkeus 164cm Omistaja Mette (VRL-13589)
Rekisterinumero VH11-044-0217 Maahantuoja *lumienkuli*
Koulutustaso Grand Prix, 110cm, me 100cm, irto 130cm Saavutukset -

Luonnekuvaus

Kipe osaa olla temperamenttinen, sisukas ja omapäinen ainakin huonoina päivinä.

Hoitaessa Kipe testailee jatkuvasta hoitajan kärsivällisyyttä kaiken maailman kolttosilla ja tempuilla. Varustaminen on välillä hurjan hankalaa, kun ori esittelee hampaitaan ja steppailee edestakaisin. Kipe kannattaa laittaa hoitamisen ajaksi kunnolla kiinni, niin vanha herra ei käy hermoille.

Ratsastaessa Kipe osaa testata ratsastajansa, eikä luovuta helpolla, ennen kuin selässä on tuttu ihminen tai uusi ratsastaja osaa näyttää Kipelle kaapin paikan. Kipe aloittaa tunnin venkoilemalla ja tekemällä asioista mahdollisimman hankalia. Välillä suorastaan tuntuu, että Kipe ymmärtää tahallaan joitain apuja väärin, ettei joutuisi töihin. Esteillä Kipe usein alkaa vähän laiskotella, eikä näytä todellista potentiaaliaan. Kärsivällisellä ja taitavalla ratsastajalla, riittävällä kannustuksella ja uskalluksella vaatia pojalta asioita, Kipestä kuoriutuu mitä mainioin kumppani niin este- kuin kouluradoillekin.

Sukuselvitys

isä

Trademark
holst

ii.

Spot Romeo
holst

iii.

tuntematon
Lisätietoja

iie.

tuntematon
Lisätietoja

ie.

Crystal Rosean
holst

iei.

tuntematon
Lisätietoja

iee.

tuntematon
Lisätietoja

emä

Moxy Princess
holst

ei.

Airacobra Spice
holst

eii.

tuntematon
Lisätietoja

eie.

tuntematon
Lisätietoja

ee.

Belle Fortune
holst

eei.

tuntematon
Lisätietoja

eee.

tuntematon
Lisätietoja

Trademark (166cm, rn) oli komea Saksassa syntynyt ja vaikuttanut kouluratsu. Orilla oli näyttävät liikkeet ja korrekti rakenne ja se menestyi jopa grand prix -luokissa. Trademarkia käytettiin uransa jälkeen paljon jalostukseen Etelä-Saksassa ja se sai yhteensä 24 varsaa. Trademark menehtyi 26-vuotiaana.
Spot Romeo (168cm, rnkrj) syntyi Amerikassa, kaikkien yllätykseksi iloisen kirjavana ja sai nimensä “täplikkytensä” mukaan. Ori hurmasi omistajansa ja yleisönsä kouluradoilla, missä se liihotti lennokkain askelin ja keräsi ruusukkeet palkintojen jaossa. Kilpailujen jälkeen ori myytiin Saksaan siitoshevoseksi, koska saksalaiset olivat ihastuneet sen väriin. Saksassa Spot Romeo sai kuitenkin vain seitsemän varsaa, koska sen sperman laatu ei ollut kovin hyvä.
Crystal Rosean (165cm, rnkm) oli tamma, josta moni ei tiennyt juurikaan. Se oli startannut muutamia koululuokkia ja saanut helpoissa luokissa hyviä sijoituksia, muttei saavuttanut sen suurempaa menestystä. Tamma lähetettiin Amerikasta Saksaan Spot Romeon kanssa ikäänkuin kaupanpäällisinä, sillä Romeon ostaja oli maksanut hienosta väristä kovin paljon ylihintaa ja myyjää rupesi hieman ehkä harmittamaan oma ahneutensa.

Moxy Princess (163cm, rt) oli sievä pienikokoinen tamma, joka pärjäsi kivasti kouluradoilla. Se saavutti voittoja vaativa A -luokista, mutta prix st. georges -luokissa se ei enää päässyt sijoituksille. Tammaa käytettiin jalostukseen vielä kuuden varsan verran, jonka jälkeen se sai nauttia eläkepäivistään aina 24-vuotiaaksi saakka omalla kotipihallaan.
Airacobra Spice (167cm, rn) oli suurehko ruunikko ori, joka toimi kenttäratsuna. Ori oli vahva esteillä ja maastossa, mutta sen keskittyminen kouluradalla ei ollut aina toivotulla tasolla. Niimpä ori pääsi astumaan koulutammoja, jotta sen jälkeläisistä saataisiin tasapainoisia kenttäratsuja.
Belle Fortune (162cm, rn) oli kaunis kantakirjattu tamma, joka kilpaili muutamia kertoja koulu- ja estekilpailuissa. Kouluradoilla tamma suoriutui näppärästi vaativa B-luokista ja esteillä se ylitti metrin lennokkaasti. Tamma sai kuitenkin kulumia etujalkoihinsa, jonka jälkeen se siirtyi harrastekäyttöön.

Jälkeläiset

Pakasteita jäljellä 4kpl

25.08.2014 - t. Gina-Ella KRJ-III - e. Rina van de Rostel
25.08.2014 - o. Galant Grigio - e. Albertina Alena
15.07.2012 - t. Alegre's Grigiana - e. Hair on Fire

Liikutuskalenteri

Maanantai: koulua
Tiistai: esteitä
Keskiviikko: maasto
Torstai: vapaasti valittava
Perjantai: maasto
Lauantai: koulua
Sunnuntai: vapaapäivä
+ Kipe käy myös tunneilla!

Varustekaappi & hoito-ohjeet

◦ Kipen varusteet ovat väriltään violetteja
◦ Esteillä jännesuojat joka jalkaan, myös irtohypyttäessä
◦ Koulussa pintelit ja patjat joka jalkaan
◦ Koulukisoissa ja valmennuksissa koulusatula, valkoinen satulahuopa ja kankisuitset
◦ Palkinnot: sinivalkoinen ruusuke, 150v€, vihreä voittoloimi, valkoinen ruusuke, 100v€, 1000v€, sinivalkoinen ruusuke, musta ratsastuskypärä, sininen estesatulahuopa, 1000v€, sinivalkoinen ruusuke, musta ratsastuskypärä, sininen estesatulahuopa


Kisakalenteri

Esteratsastuskilpailut

13.07.2014 / Hopeinen Palatsi / villit esteet / 100cm / 1/10
30.06.2014 / Hopeinen Palatsi / villit esteet / 100cm / 3/9
15.06.2014 / Viljala / villit esteet / 80-90cm / 3/40
15.06.2014 / Kisakeskus Pelham / villit esteet / 100cm / 1/62

Kouluratsastuskilpailut

30.08.2014 / Villi-Cup / koulu / GP / 1/5
15.08.2014 / Kisakeskus Perderesies / villi koulu / Int I /
30.07.2014 / Perderesies / koulu / Int II / 1/4
30.07.2014 / VPA-Cup / villi koulu / Int I / 3/8
12.07.2014 / Kadotetut Suomenhevoset / KRJ / GP / 4/30
07.07.2014 / Kadotetut Suomenhevoset / KRJ / GP / 1/30
06.07.2014 / Kadotetut Suomenhevoset / KRJ / GP / 5/30
05.07.2014 / Kadotetut Suomenhevoset / KRJ / GP / 2/30
02.07.2014 / Ratsutalli Luttanat / villi koulu / PSG / 2/6
30.06.2014 / Oak Hill Event Park / villi koulu / He A / 3/16
22.06.2014 / Virtuaalitalli Vogue / villi koulu / Kür GP / 1/7
22.06.2014 / Virtuaalitalli Vogue / villi koulu / Int II / 1/12
07.06.2014 / Aurinkoisen Talli / villi koulu / va B / 1/5
12.08.2013 / Raden Stal / KRJ / GP / 2/30
10.08.2013 / Suprant / KRJ / GP / 5/30
06.08.2013 / Suprant / KRJ / GP / 2/30
05.08.2013 / Suprant / KRJ / GP / 4/30
03.08.2013 / Kisatalli Vienre / KRJ / GP / 2/19
03.08.2013 / Kisatalli Vienre / KRJ / GP / 3/19
02.08.2013 / Odelie / KRJ / GP / 4/80
01.08.2013 / Cirion Stud / KRJ / GP / 2/30

Muut kilpailut

16.-18.08.2014 / Kisakeskus Perderesies / villi kenttä / tutustumisluokka / 3/10

Päiväkirja

18.05.2014: Kipe saapui tallille.

Ulkoasu © M Layouts/ nic0
Ratsutalli Luttanat
Ratsutalli Luttanat