Muistoissa Rapaschero

virtuaalihevonen


© Bob Langrish

Virallinen nimi Rapaschero, "Hero" Rotu, sukupuoli Welsh C sektio, ruuna
Elänyt 19.03.2012-15.06.2015 (14-vuotta) Väri musta
Säkäkorkeus 131cm Omistaja Mette (VRL-13589)
Rekisterinumero VH14-025-0034 Maahantuoja Mirks
Koulutustaso helppo A, 80cm Saavutukset -

Luonnekuvaus

Hoitaessa Hero voi koittaa pelotella uusia tuttavuuksia luimistelemalla ja kuopimalla karsinassa. Rohkea ja päättäväinen hoitaja ei siitä kuitenkaan säikähdä, vaan menee reippaasti karsinaan ja suorittaa hoitotoimenpiteet. Hero antaa harjata kaikkialta, kunhan on ensin vähän isotellut ja tarkkailut, että mihinkäs tästä hoitajasta oikein on.

Ratsuna Hero on hyvin helppo ja rehti. Kun ratsastaja istuu selkään, tekee poni mukisematta mitä käsketään, ainakin tutussa ympäristössä. Koulutunneilla Hero ei laiskottele, vaan pistää kaviota toisen eteen, eikä Hero ole varmaan ikinä kieltänyt esteillä. Pikkuponilta löytyy vauhtia ja ponnua ja Herokin on yksi suosikkiponi estetunneilla. Maastossa Hero on vähän varuillaan, sillä saattaahan jostain pensaasta hypätä mörkö silmille, mutta kun ratsastaja osaa rentoutua, rentoutuu Herokin.

Sukuselvitys

isä

Ramoneros BB
welsh c, 132cm

ii.

Randy Junior
wd, 138cm

iii.

tuntematon
Lisätietoja

iie.

tuntematon
Lisätietoja

ie.

Lillamara
wm, 120cm

iei.

tuntematon
Lisätietoja

iee.

tuntematon
Lisätietoja

emä

Carmenita
welsh c, 130cm

ei.

Crsosman
welsh c, 127cm

eii.

tuntematon
Lisätietoja

eie.

tuntematon
Lisätietoja

ee.

Valeria
wm, 122cm

eei.

tuntematon
Lisätietoja

eee.

tuntematon
Lisätietoja

sukuselvitys

sukuselvitys

Jälkeläiset

Pakasteita jäljellä 6kpl.

synt. 00.00. - Varsan nimi - e./i. Emän/isän nimi
synt. 00.00. - Varsan nimi - e./i. Emän/isän nimi
synt. 00.00. - Varsan nimi - e./i. Emän/isän nimi

Liikutuskalenteri

Maanantai: koulua
Tiistai: esteitä
Keskiviikko: maasto
Torstai: vapaasti valittava
Perjantai: esteitä
Lauantai: koulua
Sunnuntai: vapaapäivä
+ Hero käy myös tunneilla ja kisoissa!

Varustekaappi & hoito-ohjeet

◦ Heron varusteet ovat beigejä
◦ Aina tunneille hivutussuojat joka jalkaan, Herolla on taipumus kolhia jalkojaan
◦ Fleeceloimi ulos, jos pakkasta enemmän kuin -5 astetta
◦ Toppaloimi ulos päälle, jos pakkasta enemmän kuin -15 astetta
◦ Palkinnot: 600v€, estesatula, kultainen pokaali, kelta-vihreä ruusuke, 200v€, sini-valkoinen ruusuke, mustat meksikolaissuitset, musta estesatulahuopa, musta koulusatulahuopa


Kisakalenteri

25.04.2015Niittymäkikenttäharrasteluokka1/39
31.01.2015TeilikouluHe A2/83
30.10.2014Villi-Cupeste80cm1/16
30.10.2014Villi-CupkouluKN Special3/12
30.10.2014Villi-Cupvaljakkoajonoviisi yhdistetty1/9
22.10.2014Vaahterapolkuesteet80cm2/20
28.-30.09.2014Kisakeskus Perderesieskenttäharrasteluokka3/10

Esteratsastuskilpailut

22.09.2014 / Perderesies / este / 80cm / 3/12
15.09.2014 / Perderesies / este / 70cm / 1/11
01.09.2014 / Perderesies / este / 80cm / 2/16
01.09.2014 / Perderesies / este / 70cm / 1/12
15.08.2014 / Kisakeskus Perderesies / villi este / 80cm / 1/21
14.08.2014 / Kisakeskus Perderesies / villi este / 80cm / 2/25
31.07.2014 / Adina / villi este / 60-70cm / 1/9
30.07.2014 / VPA-Cup / villi este / 70cm / 3/21
20.07.2014 / Kisakeskus Perderesies / villit esteet / 80cm / 1/8
12.07.2014 / Aurinkoisen Talli / villit esteet / 70-80cm / 2/14
30.06.2014 / Hopeinen Palatsi / villit esteet / 80cm / 3/11
26.06.2014 / Vainolan talli / villit esteet / 60-70cm / 1/41
22.06.2014 / Virtuaalitalli Vogue / villit esteet / 80cm / 7/58
07.06.2014 / Oak Hill Event Park / villit esteet / 80cm / 3/20

Kouluratsastuskilpailut

12.09.2014 / Perderesies / koulu / He A / 2/18
23.07.2014 / Kisakeskus Perderesies / villi koulu / He A / 1/13
23.07.2014 / Kisakeskus Perderesies / villi koulu / He A / 1/14
30.06.2014 / Oak Hill Event Park / villi koulu / He A / 1/16
30.06.2014 / Villi-Cup / villi koulu / He A / 5/27
29.06.2014 / Ponilaakson talli / villi koulu / Kür He A / 2/12
07.06.2014 / Aurinkoisen Talli / villi koulu / he A / 2/16

Muut kilpailut

30.08.2014 / Teili / villi kenttä / Harrasteluokka / 4/27
18.08.2014 / Kisakeskus Perderesies / villi näyttely / welshponit / 2/4, PDE-CLASS2
31.07.2014 / Kisakeskus Perderesies / villi näyttely / welshponit / 2/4
31.07.2014 / Adina / villi maastoeste / 80cm / 2/4
26.07.2014 / Kisakeskus Perderesies / villi näyttely / poniruunat / 2/4
23.07.2014 / Breandan / VVJ / noviisi parivaljakko, avoin yhdistetty / 1/26
20.07.2014 / Kisakeskus Perderesies / villi valjakkoajo / noviisi yhdistetty tandem / 1/1
17.07.2014 / Breandan / VVJ / noviisi parivaljakko, avoin yhdistetty / 2/22
14.07.2014 / Breandan / VVJ / noviisi parivaljakko, avoin yhdistetty / 4/22
13.07.2014 / Breandan / VVJ / noviisi parivaljakko, avoin yhdistetty / 4/22
13.07.2014 / Kadotetut Suomenhevoset / söpöysnäyttelyt / ruunat kaikilla kuvilla / 2/7
30.06.2014 / Adina / match show / poniruunat / SIN
30.06.2014 / Adina / näyttelyt / Welsh sec. C & D / 1/1
30.06.2014 / Villi-Cup / villi kenttä / aloittelijaluokka / 2/15

Päiväkirja

26.07.2014: Kouluvalmennus Helppo A, valmentajana Minnin
Hero oli harjattu killtävän puhtaaksi ja Mette oli jo verryttelemässä sitä tilavalla kentällä saapuessani paikalle. Ruuna liikkui oikein kivan näköisesti, letkeästi mutta silti kunnolla työskennellen. Se selvästi piti touhusta, ja ponista voisi olla ihan Vaativa B tasolle saakka, sitähän huippuponit kisaavat. Vaikka se olikin raskasrakenteinen kuten Welsh C:t yleensäkin, ei se menoa näyttänyt haittaavan. Muistelin ratsukon suoritusta kisoissa ja se oli ollut ylivoimaisesti parhain kummassakin luokassa. Ratsastajan avut olivat olleet huomaamattomia ja poni teki mitä pyydettiin. Annoin ponille käyntitauon samalla kun keskustelin Meten kanssa treenitoiveista. Kun ei löytynyt mitään erityistä harjoiteltavaa aloittelin sitten valmennuksen omien suunnitelmieni mukaan.

Aloitimme tulemalla lävistäjillä ravissa keskiravia. Itse keskiravi oli vaikuttavaa, mutta takaisin harjoitusraviin siirtyminen oli melko vaatimaton ja valui pitkäksi. Treenasimme siirtymistä pysäyttämällä ponin suoraan keskiravista lävistäjällä useamman kerran ja ottamalla sen sitten takaisin keskiraviin. Aluksi se juoksi vähän apujen läpi, mutta pian se alkoi herkistyä istunnalle ja tulla takaisin harjoitusraviin. Muutaman kerran tultiin lävistäjä pelkästään keskiravissa, jottei poni ala itsekseen esittämään siirtymisiä.

Koska peruutus on aina lähes kaikille hevosille hankalaa yhdistimme useamman tehtävän. Laukassa ratsastettiin lyhyelle sivulle siirtyminen suoraan pysähdykseen. Se oli aluksi hieman hätäinen, mutta parani joka yrityksellä. Siitä heti rauhallinen, tasainen ja silti sujuva peruutus, joka onnistui ratsukolta oikeastaan heti melko hyvin, ja sitten siirtyminen käynnin kautta laukkaan. Muutama yritys kumpaankin suuntaan, ja harjoitus sujui jo ilman sen suurempia moitteita. Teimme nelikaarista kiemurauraa ottaen joka väliin laukanvaihdon käynnin kautta. Jälleen hidastus käyntiin oli vähän hidas, mutta itse laukkojen nosto ei ollut ongelma. Ennen loppuverryttelyä otimme vielä vähän vastalaukkaharjoituksia. Suuria ympyröitä vastalaukassa, sitten laukanvaihto käynnin kautta ja myötälaukassa kymmenen metrin voltti, jonka perään taas laukanvaihto käynnin kautta ja taas suurempi ympyrä. Ponilla oli hyvin vahva vastalaukka, joten tehtävä oli helppo. Sen sijaan pienet voltit myötälaukassa valuivat helposti suuremmiksi. Muutamalla toistolla sekin onnistui. Muutaman takaosakäännöksen innostuin vielä teettämään. Niissä poni lähti helposti hieman eteen, mutta kun siltä se estettiin, niin johan alkoi sujua. Kotiläksyksi ratsukko sai harjoitella alaspäin siirtymisiä askellajien välillä ja myöskin sisällä, pelkällä istunnalla. Mette lupasi hymysuin treenata sitä, samoin kuin vahtia ulkolapaa pienillä ympyröillä! :)

04.05.2014: Hero muutti tallille.

Ulkoasu © M Layouts/ nic0
Ratsutalli Luttanat
Ratsutalli Luttanat